Kesä on loistava aika suunnitella syksyn tohinoita!










30. heinäk.

Kirjoittaja:




















Nyt eletään yhä vain kuumenevaa heinäkuuta ja iso osa ihmisistä suuntaa kesäloman viettoon mökille tai kuka minnekin. Näin on tietysti Luomustudiollakin, mutta toimintamme jatkuu ihan normaalisti koko kesän läpi. Videotuotantojen saralla nyt on oikeastaan aika mahtava tilanne, sillä kesän ja alkusyksyn kuukausina kuvataan paljon, mutta monissa yrityksissä suunnitellaan myös jo tulevaa syksyä sekä talvea.










Videotuotantoa kesällä.jpg




















Videot on luonnollisesti kova sana markkinoinnin ja muun viestinnän välineenä, mutta me Luomustudiolla pyrimme myös auttamaan asiakkaitamme videoiden kokonaisvaltaisemmassa hyödyntämisessä osana viestintää. Ei ole tavatonta, että suunnittelemme asiakkaamme kanssa esimerkiksi vuoden ajaksi tietyn määrän erilaisia videojulkaisuja, joiden sisältöjen osalta suunnitellaan aluksi alustavat viitekehykset, joita sitten tarkennetaan vuoden aikana. Tämä mahdollistaa, että koko vuoden osalta viestintää tapahtuu tehokkaasti, säännöllisesti ja kustannukset on heti alusta selvillä.

Jos teillä on syksyn tullen esimerkiksi some-suunnitelma vielä tekemättä, niin ole ihmeessä yhteyksissä ja katsotaan, mitä me voisimme teidän viestintään suunnitella!



 



































Muut kirjoitukset

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausiSoluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Lloimme soluasumisen eduista konseptin, josta videooin sekä still-kuvin jalostimme kiinnostavan ja houkuttelevan maailman. Kampanja sisälsi useita mainosvideoita ja still-kuvia, jotka toivat esiin soluasumisen parhaat puolet.