Lyhyesti sanottuna vastaus on: tottahan toki! Käymme tässä kirjoituksessa läpi joitain vinkkejä ja sudenkuoppia, joita kannattaa pitää mielessään kun videotuotantoa tekee DIY-mentaliteetilla ihan itse. Luettuasi tämän tekstin omaat toivottavasti tarvittavan itseluottamuksen hommiin ryhtymistä varten. Varsin usein hommat jäävät korvan taakse kummittelemaan uskalluksen puutteen ja ennakoivan itsekritiikin vuoksi. Yksinkertaisen ja kevyempien videoiden tekeminen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään Iisakin kirkko.

Ei ole utopistista sanoa, että kuka vain pystyy tekemään yksinkertaisen videon, mitä kehtaa ja uskaltaa esittää vaikkapa sosiaalisen median kanavissa, organisaation sisäisessä käytössä tai jopa ihan markkinoinnillisissa tarkoituksissa tietyin rajoituksin. Niin, ja tähän pystytään ihan jokaiselta löytyvin välinein kun huomioidaan tietyt tekniset rajoitukset.

Pähkinän kuoressa tärkeimmät vinkkimme ovat seuraavat:

  1. Mieti kenelle video on suunnattu ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi
  2. Suunnittele videon sisältö tiiviiksi
  3. Äänen- ja videon laatuun voi vaikuttaa myös kotiolosuhteissa
  4. Opiskele editointia ainakin pintaraapaisun verran

Hypätäänpä asiaan!

Videon kuvaamisesta itse ei kannata tehdä liian vaikeaa

Kenelle video on suunnattu?

Ennen kuin suunnittelee edes videon tarkempaa sisältöä, kannattaa tarkoin miettiä kenelle video oikeastaan on tarkoitettu ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi. Tämä voi varmasti vaikuttaa ensi silmäykseltä tyhmältä kysymykseltä sillä onhan videon suunnitteluvaiheessa jo ainakin jokin ajatus siitä millainen videon toivottu yleisö tulisi olemaan. Tätä kysymystä ei kuitenkaan kannata viitata kintaalla - niin turhalta kuin se aluksi saattaa tuntuakin.

Onko videosi suunnattu nykyisille tai potentiaalisille tuleville asiakkaille? Vai onko se kenties sisäiseen tai koulutukselliseen käyttöön? Onko se tarkoitettu some-käyttöön siten, että videoon törmäävä henkilö ei ole sitoutunut sisältöön videon nähdessään vai onko kyse videosta, joka löytyy kotisivuilta paikasta, jonne löytävä heknkilö tietää, mitä on tulossa katsomaan?

Näihin kysymyksiin vastaaminen auttaa sinua miettimään videon kerronnallista rytmiä: Jos video postataan esimerkiksi Instagramissa, kannattaa videon olla nopeasti sisäistettävä selkeä kokonaisuus, jossa viesti välittyy yksiselitteisesti. Sisäiseen- tai koulutukselliseen käyttöön tarkoitettu video tai video, jonka oletettu yleisö on hyvin sitoutunut sisältöön, voi olla kerronnaltaan verkkaisempi.

Mitä videolla halutaan saada aikaiseksi?

Edellisen kysymyksen kanssa tämä on yhtäläisesti helposti ylenkatsottu kysymys. On kuitenkin todella tärkeää kirkastaa ainakin omassa mielessään, että mitkä ovat ne selkeät tavoitteet, mitä tällä videolla on. Saman asian voi esittää myös kysymällä, että mitä toivoisit, että videon katsonut henkilö tekisi katsottuaan videon. Tai vielä yksinkertaisemmin: Miksi tämä video tehdään?

Vastauksena kysymykseen saattaa toki olla esimerkiksi:

  • Yrityksen / palvelun tunnettuuden kasvattaminen potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa
  • Opastaa asiakasta tuotteen / palvelun käytössä
  • Kasvattaa yrityksen rekrytointi-ilmoituksen näkyvyyttä ja mielenkiintoa
  • Ohjeistaa omaa henkilökuntaa tulevaan muutokseen liittyen
Videolla tulee olla selkeä syy olla olemassa Mitä videon halutaan saavan aikaiseksi

Suunnittele videon sisältö tiiviiksi

Helpoin virhe videon suunnittelussa on törmätä runsaudenpulaan sillä sanottavaa tärkeästä asiasta yleensä riittää. Helposti sanottava, mutta haastavammin toteutettava vinkki on, että mieti, mikä on tiivistetyin ja vähäisin informaatiomäärä, mikä kuitenkin riittää asian välittämiseksi.

Asiasisällön tiivistäminen on vaikeaa, ja helposti sitä itse sokeutuu sille, mikä kaikki aiheessa on kaikkein olennaisinta ja minkä ehkä voisikin jättää käsittelemättä. Tämä on kuitenkin tärkeää sillä liian rönsyilevä tai liikaa informaatiota sisältävä video muuttuu nopeasti laahaavaksi ja vaikeasti sisäistettäväksi.

Äänen- ja videon laatuun voi vaikuttaa myös kotiolosuhteissa

Nyt päästään itse kuvaamiseen, eli siihen jännimpään vaiheeseen! Kuvaamista ei kuitenkaan kannata turhan paljoa jännittää sillä yksi olennainen ominaisuus on aina puolellasi: Voit kuvata rauhassa ja niin monella otoksella kuin hyvältä tuntuu.

Kameran edessä puhuminen ja esiintyminen saattaa monelle tuntua haastavalta vaikka muutoin työssään olisi paljonkin esillä ja katseiden alaisuudessa. Kamera on kuitenkin siitä armoton kapistus, että se ei tarjoa mitään vastakaikua, ilmeitä, hymyjä tai muuta tavalliseen esiintymiseen liittyvää vuorovaikutusta. Toisaalta se on myös tunnollinen kaveri, joka keskittyy juuri sinuun ja niin kauan kuin haluat. Voit siis vapaasti suunnitella kuvaamista ja kokeilla erilaisia kikkoja, ja samalla totutella kameran edessä olemiseen jos se tuntuu vieraalta.

Muista myös, että videota ei ole välttämätöntä kuvata yhdeltä istumalta! Voit sekoilla sanoissa ja tehdä uusintaottoja antaen kameran olla päällä, ja editoida turhat pätkät pois editointivaiheessa.

Kokeileminen ja kameran kanssa kikkaileminen kannattaa erityisesti jos olet kuvaamassa videota ihan esimerkiksi kännykällä. Kännykät ovat toki aivan mahtavia kuvausvälineitä ja monet mallit tarjoavat esimerkiksi 4K-tasoista kuvaa. Kännykkä vaatii kuitenkin jonkun pitelemään sitä, ellei käytössäsi ole kuvaamisessa avustavaa pidikettä. (Nokkelimmat toki tasapainottelevat kännykän arkisilla esineillä kirjahyllyn tasolle kuvaamaan).

Kännyköiden kamerat ovat kuitenkin hieman haasteellisia sekä valovoimaisuuden että äänenlaadun saroilla. Tämä tarkoittaa, että videon kuvaaminen hiemankin hämärässä tilassa saattaa tehdä videon suttuisen näköiseksi ja toisaalta kännykän mikrofoni on melkoisen herkkä taustahälinälle.

Jos mahdollista, video kannattaa kuvata tilassa, mikä on hyvin ja tasaisesti valaistu, ja jossa on mahdollisimman rauhallinen äänimaailma.

Toki, jos suinkin mahdollista, äänen voi taltioida myös liittämällä kännykkään nappimikrofonin, joita voi ostaa varsin edullisestikin. Tässä yksi varteenotettava mikrofoni, josta meillä ei tosin ole omaa käyttökokemusta.

Erilaisia välineitä on luvallista käyttää kun kuvaat kännykällä

Opiskele editointia ainakin pintaraapaisun verran

Kun videon sisältämä materiaali on kuvattu onkin aika siirtää videot tietokoneelle ja aloittaa editoiminen. Tosin mainittakoon samaan syssyyn, että myös suoraan kännykällä tai padilla toimivia editointiohjelmia on myös tarjolla. Editoitpa millä laitteella hyvänsä, valitse ensin millä ohjelmalla editointia tulet tekemään.

Onko käytössäsi kevyt PC-läppäri, kunnon pelimylly, Applen tietokone vai jokin tabletti? Entä oletko valmis maksamaan editointiohjelmasta? Haluaisitko editoida ohjelmalla, joka tarjoaa yksinkertaisten ominaisuuksien lisäksi monipuolisempia mahdollisuuksia vai haluatko selvitä editoinnista mahdollisimman helpolla?

Windows Video Editor

Jos PC tietokoneesi käyttää Windows 10 -käyttöjärjestelmää, löytyy siitä silloin myös Windows Video Editor ihan ilmaiseksi käytössäsi. Kyse on yksinkertaisesta ja helposti sisäistettävästä ohjelmasta, josta myös löytyy netistä paljon ohjeita. Tässä esimerkiksi yksi vinkkiartikkeli.

iMovie

Jos edessäsi möllöttää Applen läppäri on siinä myös ilmainen videon editointiohjelma nimeltään iMovie. Kyseinen ohjelma on sangen moneen taipuva ja erittäin helposti omaksuttava editointiohjelma, josta niin ikään löytyy paljon vinkkivideoita Youtubesta.

DaVinci Resolve 16

Hieman väkevämmille tietokoneille tarkoitettu, ammattimaiseenkin käyttöön soveltuva, mutta samalla ilmainen ohjelma DaVinci Resolve 16 on moneen taipuva ja erityisesti värimäärittelystään kiitelty ohjelmisto. Jos Resolveen tykästyy, löytyy myös Studio-versio, jonka lunastushinta on $299.

Final Cut Pro

Applen pro tason tietokoneille (Macbook Pro, iMac, Mac Pro) tarkoitettu ammattitasoinen editointiohjelmisto, jota pääsee kokeilemaan myös ilmaiseksi. Final Cut Pro on iMovien lihaksiaan pullisteleva isoveli, mikä sopii väkevämpäänkin editointiin ja kustantaa $300 kertahankintana.

Adobe Premiere Pro

Sekä PC:llä että Macilla toimiva ammattikäyttöön tarkoitettu editointiohjelma soveltuu vakavampaan käyttöön. Premiere Pro on hankittavissa ainoastaan kuukausimaksulla omana ohjelmanaan tai osana Adobe Creative Cloud -kokonaisuutta.

Kaksi viimeistä mainintaa ovat sellaisia ohjelmia, joita ei kerta kaikkiaan voi sivuuttaa kun puhutaan videoiden editointiohjelmistoista, mutta toisaalta ne lukeutuvat myös sellaisiin ohjelmiin, joita ei voi suositella vain kevyeen harrasteluun tai tämän kirjoituksen mukaisiin hyvin kevyisiin videoiden editoimiseen.

Uskallus yrittää ja lupa epäonnistua ja kokeilla uudelleen on alussa tärkeintä!

Vaikka tässä kirjoituksessa on mainittu monen moisia sudenkuoppia ja videoiden tekemiseen liittyviä haasteita, toivon, että tämän luettuasi uskallat heittäytyä ja rohkeasti kokeilla videoiden tekemistä itse. Aina voi kehittyä ja aina voi tehdä paremmin, mutta tärkeintä on kokeilla ja yrittää. Anna itsellesi lupa epäonnistua ja yrittää uudelleen!

Muut kirjoitukset

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausiSoluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Lloimme soluasumisen eduista konseptin, josta videooin sekä still-kuvin jalostimme kiinnostavan ja houkuttelevan maailman. Kampanja sisälsi useita mainosvideoita ja still-kuvia, jotka toivat esiin soluasumisen parhaat puolet.